Santexista

Aina vuoden 1982 alusta alkaen Santex on ollut lasiterassialan edelläkävijä. Tällä hetkellä olemme Pohjoismaiden johtava valmistaja – asema, jonka olemme saavuttaneet keskittymällä aktiivisesti laatuun prosessin joka vaiheessa: suunnittelusta ja hankintakäytännöistä valmistukseen ja myyntiin sekä valmiiseen toimitukseen asiakkaidemme luokse. Sen lisäksi viihdymme tässä asemassa – ja sen pyrimme pitämään myös jatkossa.

Santex tarkoittaa huolettomuutta

Olemme rakentaneet lasiterasseja yli kolmekymmentä vuotta. Kaikki, minkä olemme oppineet materiaaleista, suunnittelusta ja muotoilusta on sisällytetty nykyaikaisen valikoimamme älykkäisiin, patentoituihin ratkaisuihin. Santex on markkinajohtaja, ja siksi saat mielelläsi asettaa meille vaatimukset korkealle. Pidämme sitä laadun mittana. Vertaile meitä muihin ja tutki tarkasti yksityiskohtia, kuten tippalistoja, turvapaloja, kaksinkertaisia harjalistoja, piiloruuveja ja muuta. Pieniä asioita, jotka tekevät suuren eron tulevaisuudessa, kun lasiterassi on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Sen, minkä investoit tänään, saat takuuvarmasti takaisin myöhemmin. Lasiterassi nostaa talosi arvoa. Jos panostat laatuun siis.

Laatuvarmistettua valmistusta

Nykyaikainen reilun 6 000 neliömetrin tuotantolaitoksemme on rakennettu takaamaan nopeat ja varmat toimitukset. Koko ketju tilauksesta toimitukseen on laatuvarmistettu virhemahdollisuuksien minimoimiseksi. Tämä on erityisen tärkeää ajatellen kaikkia käsittelemiämme mittatilaustöitä.

Korkeat vaatimukset alihankkijoille

Jotta asiakkaamme voivat olla toimittamiimme tuotteisiin tyytyväisiä, asetamme puolestamme korkeat vaatimukset kaikille alihankkijoillemme. Suuren kokomme ansiosta vaatimuksillamme on painoarvoa ja voimme valita vain alihankkijoita, jotka voivat taata korkean laadun: rungoissa käyttämämme liimapuut ovat esimerkiksi erikoislajiteltua puutavaraa ja Ruotsin valtion tutkimuslaitoksen luokittelemia.

Aktiivinen ympäristöohjelma

Ympäristöasioista vastuun kantaminen on meille itsestäänselvyys – ja laatutekijä, jonka eteen teemme aktiivisesti töitä. Tähän työhön kuuluu mm. se, että kuulumme REPA-rekisteriin ja käytämme lasiterasseissamme vain kierrätettäviä materiaaleja, kuten puuta, lasia ja alumiinia. Tuotteitamme myyvät vain valtuutetut jälleenmyyjät, mikä tuo lisävarmuutta laatuvaatimuslinjaamme. Heidän luotaan löydät näyttelytiloja, joissa voit arvioida tuotteittemme laatua. Kaikilla auktorisoiduilla jälleenmyyjillä on vähintään yksi koulutettu Santex-asiantuntija, joka osaa vastata kysymyksiisi.

Santexin liikeidea

Markkinajohtajana Santex kehittää – valmistaa – markkinoi– LASITERASSEJA – TALVIPUUTARHOJA – JULKISIVUELEMENTTEJÄ vahvojen tuotemerkkien avulla. Myynti tapahtuu hyvin koulutettujen jälleenmyyjien kautta Pohjoismaissa, Saksassa ja Sveitsissä.

Energia ja ympäristö

Santexin lasiterassit ovat ympäristöystävällisiä. Lasiterassit alentavat talon lämmityskustannuksia toimimalla lisäeristyksenä ovien ja ikkunoiden edessä, sekä samalla aurinkokeräimenä ja lisälämmönlähteenä, kun lasiterassin ilmaa johdetaan taloon sisään. Oikealla energiankäytöllä säästämme ympäristöä.

Santex on ympäristötietoinen ja vastaa valmistamistaan tuotteista. Lajittelemme ja kierrätämme kaiken tuotantomme jätteet. Lisäksi kuulumme REPA-rekisteriin, elinkeinoelämän ratkaisuun tuottajien kierrätysvastuuksi. Jäsenmaksumme käytetään kuluttajille menevien materiaalien keräykseen ja kierrätykseen. Santexin lasiterassit ovat luonnollisesti kierrätettäviä.

Oops! We could not locate your form.

0